Ilmansuojelupäivät ovat jo ovella! Tule mukaan Lappeenrantaan 22.-23.8.2017

Ohjelmassa on tänä vuonna perinteinen ajankohtaiskatsaus, puheenvuoroja arktisen alueen ilman- ja ilmastonsuojeluun liittyen kuten uusiutuvan energian edistämistä arktisilla alueilla, kasvihuonekaasujen ja ilmanlaadun havainnointia satelliiteilla arktisilla alueilla ja uusia tuloksia laivojen mustahiilipäästöistä.
Tarjolla on tuoretta tietoa ulkoilman pienhiukkasista, virtausmallin käytöstä arvioitaessa kaupunkibulevardien ilmanlaatua, monipuolinen katsaus liikenteen kasvihuonekaasu-päästöihin ja ilmanlaatua heikentävien päästöjen kehittymisestä. Lisäksi kuullaan teollisuuden ja energiantuotannon päästöjen mittauksesta sekä uusista tuulista luvittamisprosesseissa.

Aiempien vuosien tapaan seminaarin jälkeen myös iltajuhlaa edeltää mielenkiintoinen ohjelma. Tänä vuonna on mahdollista tutustua Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) tutkimukseen uusiutuvan energian hyödyntämisestä polttoaineiden ja ruoan tuotannossa, lähteä opastetulle kävelykierrokselle TV-sarja Sorjosen kuvauspaikoille tai perinteiseen tapaan viettää aika saunoen.

Tutustu tästä ohjelmaan ja ilmoittautu mukaan.

Tervetuloa, nähdään Lappeenrannassa elokuussa!